12.3.1985

Virallisen syyttäjän syyte Oulun raastuvanoikeudessa

Syyttäjä on esittänyt, että Iistä oleva metsäteknikko A oli hankkiakseen Iin metsänhoitoyhdistykselle ja eräille maanomistajille laitonta aineellista etua vuosina 1978 - 1981 antanut Pohjois-Pohjanmaan piirimetsälautakunnalle totuutta vastaamattomia metsänparannuslain mukaisten taimikonhoitohankkeiden toteuttamisilmoituksia. Näin menetellen A oli erehdyttänyt piirimetsälautakunnan suorittamaan aiheettomasti valtion varoista Iin metsänhoitoyhdistykselle työnjohtokorvauksia työllisyysehtoisten taimikonhoitotöiden osalta 349.278,23 markkaa ja normaaliehtoisten taimikonhoitotöiden osalta 27.142,57 markkaa sekä 40 maanomistajalle valtionapuna normaaliehtoisten taimikonhoitotöiden osalta yhteensä 87.087,19 markkaa eli A oli menettelyllään aiheuttanut valtiolle 463.507,99 markan suuruisen vahingon. Tämän vuoksi syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin ja 7 luvun 2 §:n perusteella jatketusta petoksesta.

Paitsi metsähallitus myös Pohjois-Pohjanmaan piirimetsälautakunta on ilmoittautunut jutussa asianomistajaksi ja yhtynyt virallisen syyttäjän rangaistusvaatimukseen sekä ilmoittanut esittävänsä mahdolliset korvausvaatimuksensa myöhemmin.

Raastuvanoikeuden päätös 23.5.1984

Raastuvanoikeus on ratkaisupäätöksessään katsonut, että koska Pohjois-Pohjanmaan piirimetsälautakunta ei ollut rikoksella ensi kädessä loukatun oikeushyvän haltija, se ei voinut käyttää jutussa asianomistajan puhevaltaa. Sen vuoksi raastuvanoikeus on jättänyt piirimetsälautakunnan vaatimuksen tutkimatta.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 30.8.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi piirimetsälautakunta on saattanut jutun, on raastuvanoikeuden mainitsemalla perusteella ja kun piirimetsälautakunnalla ei ollut muutakaan perustetta asianomistajanpuhevallan käyttämiselle, pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Perustelut

Syytteessä tarkoitettu omaisuusrikos kohdistuu valtion varoihin. Ylin päätösvalta valtion tulo- ja menoarvioon vuosittain otettujen metsänparannustöihin tarkoitettujen määrärahojen käyttämisestä kuuluu metsänparannuslain mukaan metsähallitukselle, joka siten on oikeutettu käyttämään valtion asianomistajapuhevaltaa jutussa.

Metsähallituksella on oikeus määrätyissä rajoissa uskoa päätösvalta mainittujen metsänparannusvarojen käytöstä keskusmetsälautakunnalle. Sanottu päätösvallan siirtäminen ei kuitenkaan aiheuta sitä, että asianomistajapuhevallan käyttäminen siirtyisi metsähallitukselta piirimetsälautakunnalle tai että piirimetsälautakunta olisi oikeutettu käyttämään valtion asianomistajapuhevaltaa metsähallituksen ohella, koska väitetyn rikoksen aiheuttama varallisuusvahinko kohdistuu viime kädessä valtioon.

Piirimetsälautakunta ei ole myöskään väittänyt, että sille olisi syytteessä tarkoitetusta rikoksesta aiheutunut vahingonkorvausvaatimus tai muu välittömästi rikokseen perustuva vaatimus. Piirimetsälautakunnan tarkoittamat asian selvittelykustannukset eivät ole johtuneet pelkästään syytteessä tarkoitetun tekosarjan selvittämisestä tai jutun syytetyn korvausvastuun yksilöimisestä eikä piirimetsälautakunnan tarkoittaman selvittelyn perusteella ole voitu esittää muuta itsenäistä välittömästi väitettyyn rikokseen perustuvaa vaatimusta. Sen vuoksi piirimetsälautakunta ei tälläkään perusteella ole oikeutettu esiintymään jutussa asianomistajana.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.